torstai 25. tammikuuta 2018

Talvi, josta saattaisin jopa pitää


Jos talvi olisi yhtä kaunis kuin tiistaina,
voisin jopa harkita vähän pitäväni siitä.
Eilinen tuuli ja tuisku saivat taas ajatukseni vanhoille raitelle.
En ole talvi-ihmisiä ollenkaan.
En ole kuitenkaan muuttamassa etelänmaille,
mutta aioin kyllä kääntää ajatukseni visusti jo kevääseen.
En aio uhrata ajatustakaan enää tälle talvelle.
Puutarhan suunnitelmat ja haaveet auttavat hitusen paremmin 
selviämään talven yli.
Ehkä se on itsepetosta, mutta ei se mitään. :)
Onneksi työssänikin voin ajatella kesää ja vihreyttä.


Tässä postauksessa kuitenkin annos sellaista talvea,
josta voisin harkita pitäväni.
Puuterilumi, sininen taivas ja aurinko,
sellainen talvi voisi olla jopa mukiinmenevä.












Mukavaa torstaita kuitenkin ,
vaikka sataisi vettä, räntää tai tiskirättejä!
Erityistsempit lähetän kaikille ulkona työskenteleville!
Ei ole kovin helppoa työskennellä sään armoilla,
varsinkaan talvisin.

Seuraavassa postauksessa lupaan ajatella jo kevättä.
Miten on, riittäisikö talvi jo teillekin?


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

26 kommenttia:

  1. Todellakin riittäisi! Ei muuta kun aurinkoa ja lämpöä ja lintujen laulua vaan, kiitos! :) Huimia kelin vaihteluita on; toissapäivänä yli 20 astetta pakkasta ja tänään sataa vettä taivaan täydeltä. Käsittämätöntä!
    Niinkuin jo eilen facebookissa mainitsin, niin voi kuinka kaunis tuo teidän talo onkaan! Aivan upea. Odotan jo, että pääsen blogisi välityksellä nauttimaan myös puutarhastasi ensi kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, aurinko ja lintujen laulu täälläkin on haaveissa!
      Meillä on ollut ihan samanlainen vaihtelu tuossa säässä. Tiistaina oli -19 astetta ja tänään +3 ja vettä sataa. Takapihalla on yhtäkki ruohokin näkyvissä talon vierustalla.
      Kiitos talon kehuista! Tämä on meillekin ihan unelmien tontti ja talo. Tykkään tonttimme vaihtelevuudesta ja muodoista, vaikka työläshän se on. Mutta puutarha on mun harrastus ja intohimo, joten ei haittaa.
      Täälläkin odotellaan jo kovasti kevättä ja kesää. Kyllä puutarha on kaunein silloin!

      Poista
  2. Talavi on tosiaanki siärettävää just huurteesten puiren ja sinisen taivahan ansiosta. Joo, riittääs jo ja just tällä hetkellä tuntuus kevät tulevanki tuata pikaa, mutta taitaa olla vaan harhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!
      Minäkin katsoin takapihalle äsken ja huomasin nurmikon ja takakuistin tulleen lumen alta jo esiin. Niin tehokkaasti öinen vesisade sulatti lumen. Vähän läikähti jopa hassu ilo, että nyt saa lumet kyytiä ja kevät tulee. Samalla iski pessimisti minussa vastalauseen, "älähän vielä intoile!" No, ehkä tämä on taas väliaikainen tilanne, niin nopeasti nämä tilanteet ovat vaihtuneet viime aikoina. Ei auta kuin katsoa, mitä tuleman pitää ja elää sen mukaan. Mutta keväthaaveita ei kukaan sulata, vaikka taivaalta sataisi mitä tahansa! :)

      Poista
  3. Ihan samaa mietin, pari kuukautta voisi olla tiistain kaltaista talvea, kun vieläkään se huhtikuu ei ole joulukuuta seuraava kuukausi. Piti eilen tehdä postauskin, kävin kuvaamassa pihalla, mutta en sitten ehtinytkään. Täytyi niin tiiviisti pitää seuraa Nipsu-kissalle, jonka kanssa jouduimme käymään eläinlääkärissä.
    Ihan satumaisen kauniilta näyttää puutarhasi näissä lumikuvissa💕
    Meiltä lumet jo sulivatkin, jäljellä on enää jää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä talvena on saanut olla nopea liikkeissään, jos on halunut kuvata jotain ulkona. Joskus olen katsonut ikkunasta, että onpa kaunis auringonpaiste. Kun on takin saanut heitettyä niskaan ja haettua kameran kaulaan, tilanne on saattanut olla jo ohitse.
      Minä en ole ehtinyt saada esim. huurteisista puista yhtään kuvaa tänä talvena. Pari kertaa sellainen tilanne on vissiin ollut, mutta silloin on ollut jotain muuta tekemistä, eikä kuvailemaan ole ehtinyt.
      Joulun jälkeen saisikin tulla suoraan se huhtikuu, kun tämmöisiä säitä pitää. No, ei auta, ehkä se on vain siirrettävä ajatukset pois säästä positiivisempiin aiheisiin. En ymmärrä, milloin minustakin on tullut tälläinen säästä valittaja. Harmittaa eniten tosiaan ulkona töitä tekevien puolesta.

      Nipsu-kissalle rapsutuksia ja pikaista toipumista eläinlääkärireissusta ja hyviä vointeja! <3

      Poista
  4. Itsepetosta :-D Pakkohan sitä on harrastaa, kun talvi on niin piiiiitkä. Tällaista kuviesi maisemaa katselee kyllä mielellään joka talvi, mutta muutama päivä riittäisi, ei muutama kuukausi!
    Mutta kuules... täältä on hävinneet yön aikana KAIKKI lumet, mittarissa 4,8 astetta plussaa ja aurinko paistaa. Tosin tuuli on kova ja puuskaisa. Pikaista kevään tuloa sinne(kin, toivon, että se tuli nyt jäädäkseen)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikitään itsepetollisesti, että kevät on tullut jäädäkseen!!!! :D
      Oi, siellä paistaa kumminkin aurinko. Täällä on taas tasaisen harmaata ja plussaa kolme astetta.

      Poista
  5. Talvi saisi olla nyt tässä, kiitos vaan. Ihan uskomatonta sahaamista, -25 asteen pakkasista plussakeliin! Eilen satoi koko päivän lunta, tänään sataa vettä. En ehtinyt edes lumitöihin, mutta sehän olikin ihan turhaa. Pakkasia kuitenkin vielä tulee ihan varmasti, joten toivoisin kuitenkin sitä suojalunta puutarhaan. Ettei ihan kaikki vielä sula pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, täälläkin piisaisi! :)
      Ristiriitaisin tuntein ja ajatuksin täälläkin ihmetellään lumen hupenemista. Käsittämätöntä, kuinka lumen määrä voi vähetä yhdessä yössä. Kasviparat ovat joutuneet kyllä viime vuosina selviämään ihmeellisistä sään vaihteluista. Varmasti eläimetkin ovat ihmeissään, meidän ihmisten lisäksi.

      Poista
  6. Minun puolestani kevät voisi alkaa heti uuden vuoden jälkeen :)
    Todellakin siis riittää jo. Yöllä satoi vettä niin paljon, että heräsin siihen.
    Kohti kevättä,,, en tykkää talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan samoilla linjoilla! :)
      En oikeastaan tarvitse talvea mihinkään. Mutta olisi kiva, että olisi sitten kunnon kevät heti tammikuussa. :D
      Mutta kevättä kohden joka tapauksessa! Vaikka se ei olisikaan vielä ihan täällä, suunta on oikea!

      Poista
  7. Näitä kuvia katsoessa ei todellakaan voi olla pitämättä talvesta edes vähän. Minä puolestani pidän näkemästäni PALJON enemmän, kuin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, teidän talven ystävien pitäisi opettaa tai antaa vinkkejä, miten talvesta voisi pitää edes vähän enemmän tai jopa paljon enemmän. Se helpottaisi varmasti meidän ei niin talven ystävien talven yli selviytymistä.
      Toki juuri tuollaisesta kauniista talvesta on jo helpompi pitää.

      Poista
  8. Tiistai oli kyllä tosi upea, täydellinen talvipäivä. :) Sitä kaiholla muistelen tässä vesisateessa. Mie nimittäin tykkäisin talvesta kovastikin, jos vaan ois varmasti aina lunta ja sopivasti pakkasta. Tätä märkyyttä ja pimeyttä en nimittäin siedä. :( Mutta juu, katse kohti kevättä! Kyllä se sieltä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiistaita kyllä muistelee kaiholla. Ihan yhtäkkiä lumet hupenee, melkein silmissä.
      Mä luulen, että talvesta ei enää välitetä yleisesti samallalailla, kun sitä ei kunnolla enää ole. En toki kaipaa niitä liian runsaslumisia talvia, mutta kyllä sitä lunta ja pakkasta saisi olla sillee sopivasti. Vai onkohan koskaan kaikkien mielestä sopiva ilma?
      Mutta katseet kohti kevättä ja kevään kauneutta! <3

      Poista
  9. Tämän päivän "talven" jättäisin mieluusti pois kalenterista, niin kamala se oli! Mutta mikäli noita kuvissasi näkyviä ihania talvipäiviä riittäisi, ei minulla olisi kiire kevääseen. Rakastan hiihtoa ja kävelyretkiä kauniissa talvimaisemissa eikä lumitöiden tekeminenkään ole ikävää, jos lumi on oikeaa talvilunta! Mutta en kyllä pistäisi pahakseni, jos tietäisin, että tämä vesisade on tämän talven viimeinen ja tästä alkaa kevät! Teidän pihanne näyttää niin kauniilta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole hiihtoihmisiä, mutta talvisessa luonnossa kävely on niin ihanaa. Lumityötkin on ihan jees, jos lunta tulee kohtuudella. Ja tuohan lumi suojaa puutarhalle ja valoa meille ihmisille. Ja mitä pienet lapsetkin tekevät tuolla pihalla? Itsellä ei ole enää pieniä lapsia, mutta välillä oikein säälittää kaikki äidit ja lastenhoitajat, kun aina taitaa olla kurahousukeli.
      Minäkään en pistäisi pahakseni, jos kevät alkaisi tästä, mutta se taitaa olla vähän toiveajattelua. Olisihan se ihanaa, jos jo helmikuussa lumikellot ja muut aikaiset kevätkukkijat ilmestyisivät maan pinnalle ja kevät alkaisi silloin.

      Poista
  10. Oikea talvi, lumi ja sininen taivas! Siitä minä pidän :) Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin!!!! Niissä elementeissä taitaa olla isänmaallisesti meidän lippumme väritkin. Ne ovat osa meitä ja kodikasta luontoamme. <3

      Poista
  11. Olen kanssasi samaa mieltä, kun lunta oli maassa se 30 senttiä ja valoisuus loisti eikä pakkanenkaan ollut liian kova, tykkäsin. Ihana talo sinulla, niin mun lempi mallia, josta haaveilen joka lauantai lottorivi kädessä. Muksaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pakkaspäivät olivat tosiaan täynnä valoa! <3
      Tämä talomalli oli myös meidän unelmien täyttymys. Minulla on lottovoitto olla taitavan ja ahkeran talonrakentajamiehen vaimo. Kovalla uurastuksella tämä unelma toteutui, kun ei se lottorivi meilläkään ole vielä natsannut. En tosin edes lottoa, vaikka voitosta haaveilenkin. :D
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  12. Kyllä on kauniita talvikuvia! Jospa se talvi olisikin tuollainen, sen kestäisi huomattavasti paremmin, kuin nämä karmeat plusasteiset vesisateet. Vaatii aikamoista turnauskestävyyttä kahlata läpi tällaiset kuukausia kestävät nykytalvet. Mutta eipä suostuta vaipumaan epätoivoon. Kevät siintää jo horisontissa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos samoin! <3
      Kyllä tämä talven läpivieminen tosiaan aikamoinen koettelemus ja maratoni on. Mutta tsempataan toisiamme ja hössötetään yhdessä keväästä, niin selvitään näistä sateista. <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!