lauantai 8. helmikuuta 2014

Siemenvinkki haaste


Kelloköynnös
Cobaea scandens

All the FLOWERS of tomorrow
are in the SEEDS of today.

Sain Karolinalta Karolinanpuutarha -blogista mielenkiintoisen haasteen:

Haaste Puutarha Ystäville
- Kerro kuvin parhaat siemenvinkkisi. 
Mistä olet siemenet hankkinut, miten kasvattaminen onnistui? Esikasvatitko?
Laita haaste blogissasi eteenpäin.




MISTÄ OLEN SIEMENET HANKKINUT?
Siementen hankintapaikkoja on monia,
vaikka olen vielä pitäytynytkin kylvöissäni aika simppeleissä kasveissa.


-Tilatut siemenet
Olen tilannut siemeniä, usein kimppatilauksena ystävien kanssa.
Hyötykasviyhdistykseltä 
tai
Maatiaiselta
En ole vielä päässyt niin pitkälle, että olisin tilannut siemeniä ulkomailta.


-Messuilta ostetut

Messuilta on aina tarttunut jotain mukaan.
Villi niitty tarjoaa kukkasipulien lisäksi myös vähän erikoisempia ja vanhojen lajikkeiden siemeniä.
Niitä voi tilata, itse olen ostanut niitä messuilta.
Myös Tukholman puutarhamessuilta tarttui siemeniä mukaan.


-Ulkomailta ostetut

Vaikka en ole tilannut siemeniä ulkomailta, olen ostanut niitä matkoilla käydessä.
Tosin kaikkialta ei voi tuoda siemeniä. Kannattaa ottaa selvää kunkin maan rajoituksista etukäteen.


-Puutarhakaupat

Aina ei kannata mennä merta edemmäs kalaan.
Paikallisissa puutarhakaupoissa on usein todella hyvät valikoimat
ja ennenkaikkea ammattitaitoista henkilökuntaa, joka opastaa tarvittaessa.
Suosittelen Vääksyn Viherkukkaa
tai lähinnä olevaa Viherrinki myymälää.

Mutta siementen kanssa minulla käy usein samalla tavalla, kuin syksyllä kukkasipulien kanssa.
Hankin tilaamalla tai puutarhamyymälästä ostamalla suurimman osan, mutta en malta joka kauppareissulla olla tarkistamatta kunkin kaupan siemen- tai kukkasipuli tarjontaa.
 Katson aina läpi Siwat, Salet ja Lidlitkin.
Kukkasipulit saan aina kaikki maahan,
 mutta siemeniä minulla on aina yli tarpeen ja ohi suunnitelmien.


ESIKASVATUS
Olen vuosi vuodelta vähentänyt esikasvattamista. 
Jotenkin olen alkanut arvostamaan  ammattiviljelijöiden ammattitaitoa.
Esim. tomaatin taimet ostan aina valmiina, koska tarvitsen niitä yleensä 3-5 tainta
 ja saan eri lajikkeita läheltä kasvatettuina.
Muutamia kasveja kuitenkin on todella helppo esikasvattaa,
ilman täydellisiä olosuhteita.

Iso samettikukka Vanilla F1
Tagetes erecta
-kylvetään maalis-huhtikuussa
-siirretään ulos hallojen mentyä
Tavallista samettikukkaa suorakylvän joskus kasvimaalle. 
Se ehtii hyvin kukkia, vaikkei sitä esikasvatakaan. 
Mutta tietysti esikasvattamalla kukista voi nauttia aiemmin.

Basilika
Ocinium basilicum
-kylvetään huhtikuun alussa
-siirretään ulos hallojen mentyä, todella hallanarka

 Kelloköynnös
Cobaea scandens
-kylvetään helmikuussa
-liota siemeniä ennen kylvämistä noin tunnin ajan
-siirretään ulos hallojen mentyä

Kylvän joka vuosi kelloköynnöstä. Noin 75% kylvöistä onnistuu. 
Mutta joskus kylvöajankohdasta tai kesän säistä johtuen, 
taimet eivät meinaa ehtiä kukkimaan. 
Kelloköynnös tykkää todella lämpimästä paikasta.


 Pelargonia
Pelargonium
- Kylvetään tammi- tai viimeistään helmikuussa

Kylvin muutamia vuosia sitten pelargoneja. Onnistuin kasvattamaan noin kymmenen tainta. 
Mutta en saanut niitä kukkimaan ensimmäisenä kesänä.
Niistä kymmenestä tuli kuitenkin vankkoja ja emotaimet ovat vieläkin elossa.  
Olen saanut lisättyä niitä joka vuosi pistokkaista.

Punakosmos (Cosmos bipinnatus) on myös kylvölistallani vuosittain.

SUORAKYLVÖ
Tykkään kesäkukista joita voi kylvää suoraan maahan.

Sinisievikki
Nemophila menziesii

Sinisievikkiä kylvän joka vuosi kukkapenkkeihin ja astioihin.
Ja joskus huomaan että se on kylväytynyt ehkä itsekin edellisen vuoden siemenistä.
Ihmetyksekseni huomasin, etten löytänyt yhtään kuvaa sinisievikistä. Joskus jotain ´yleistä ` mutta niin rakasta, ei ole tajunnut edes kuvata. Ensi kesänä korjaan tämän virheen.

Myös Lobeliaa  (Lobelia) kylvän suoraan kesäkukka ruukkuihin, ilman esikasvatusta.


Iisoppi
Hyssopus officinalis
-Kylvetään maaliskuussa, mutta itse olen kylvänyt 
sekä valkoista että sinistä iisoppia suoraan avomaalle.
-Kylväytyy myös itse
- Iisoppia sanotaan myös Suomen laventeliksi. 
-Helppo, monivuotinen ja kaunis reunuskasvi.



Erilaisia tuoksuherneitä 
Lathyrys odoratus
olen esikasvattanut. 
Mutta nykyään melkein laitan niiden siemeniä,  suoraan kesäkukka-ruukkuihin aikaisin keväällä.
Ne ovat kauniita joko köynnöstäessään  ylöspäin tai  laskeutumassa alaspäin.
Esikasvatus kyllä aikaistaisi kukintaa. 
Latvon niitä kasvatuksen alussa, niin niistä tulee monihaaraisempia.
Hyvä ajankohta ensimmäiselle latvomiselle on, kun taimessa on vähintään neljä lehtiparia.
Otan myös siemenet talteen seuraavaa vuotta varten.

Seuraavia tuoksuherne lajikkeita olen kokeillut:
- Ballerina Blue (vaaleanpunainen)
-Royal White (valkoinen)
- Wild Italian (kukinnossa kaksi eri lilan sävyä)
- Mrs. Collier (kermanvalkoinen, vuodelta 1907)

Ja kasvimaalle kylvän tietysti suoraan, monia simppeleitä vihanneksia ja yrttejä joka vuosi.
Tänä vuonna aion kokeilla myös Japanilaisia maustevihanneksia.
Osan siemenistä ostin Japanista,
mutta myös Suomessa myydään Japanilaisten maustevihannesten siemeniä.


Tammi
Quercus robur
- Tammen terhoja tuikin maahan ja meillä linnutkin kuljettelevat terhoja ympäriinsä.
Pieniä tammen alkuja putkahtaakin sieltä täältä. 
Siirrän ne sitten parempaan kasvupaikkaan, kun ovat vähän kasvaneet.
- Viime kesäiseltä Viron reissulta nappasin Punatammen (Quercus rubra) terhon.
Tulevaisuus näyttää saanko kasvatettua siitä itselleni oman puun.


ITSEKYLVÄYTYVÄT KASVIT
Puutarhassa on monia itsekylväytyviä kasveja, jotka putkahtelevat milloin mistäkin.
Välillä ne ilahduttavat ja joistakin tuntuu olevan vähän riesaakin.
Mutta välillä tekee puutarhurille hyvää huomata, ettei kaikki ole aina omassa hallinnassa.

Orvokki
Viola
- Orvokit siementävät itsekin, jos siemenkotia ei nypi.
- Nypityt siemenet ja muut roskat heittelen aina tiettyyn kukkapenkkiin, 
ja minulla kasvaa mitä erilaisempia orvokkeja vähän joka puolella.
Siirtelen niitä välillä ruukkuihin ja paremmille paikoille.

 Akileija
Aquilegia
- Akileijoja olen kylvänyt suoraan maahan, mutta ne kylväytyvät myös itsekin. 
Ja joskus risteytyvät yhä mahtavammiksi väriyhdistelmiksi.

Rohtosormustinkukka
Digitalis purpurea
- Olen suorakylvänyt sormustinkukkia alunperin kahtena peräkkäisenä vuotena.
-Nyt ne kaksivuotisina kasveina pitävät, vähän turhankin hyvin, huolen kylväytymisestään.
-Joudun välillä niitäkin vähän siirtelemään paremmille paikoille. Ja myös ystäville on riittänyt jakamista.



Unikko 
Papaver
-Myös unikot kyllä pitävät huolen kylväytymisestään.
- Mutta niitäkin voi jaella sitten ystäville.


TÄMÄN SIEMENVINKKI-HAASTEEN
 JAAN ETEENPÄIN KAIKKIIN IHANIIN PUUTARHABLOGEIHIN.
JA OLISIN ILOINEN,
 JOS TE LUKIJATKIN KOMMENTOISITTE JA JAKAISITTE OMAT KOKEMUKSENNE JA SIEMENVINKKINNE, MEIDÄN KAIKKIEN ILOKSI.
Kommentoida voi tähän blogiin tai Versoja Vaahteramäeltä- facebook -sivuilla.

Lopuksi vinkki kevättä odottaville:
 Mielen Lumoa -blogissa on meneillään siemenarvonta.
Käykää osallistumassa.

3 kommenttia:

  1. HUippuja vikkejä - kiitos kun tartuit haasteeseen!
    Minulla sama kokemus pelakuitten kanssa, vasta loppukesästä tuli kukat...

    Minullekin on rittänyt toistaiseksi kotimaan ja ruotsin siemenvalikoimat mutta jossain vaiheessa kun taidot karttuu voisi kokeilla tietysti muitakin. Pitääpä kysellä jotakulta tammenterhoja, jos ovat noin helppoja kasvamaan =)

    VAloisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  2. Aivan ehdottomia vinkkejä. Ja tuntuihan tuo melkoisen kattavalta esikasvatusprojektilta =) Meilläkin on siirrytty yhä enenevässä määrin kevään suorakylvöihin ja myös nuo tomaatit hankin taimistolta suoraan =) Kutkuttavalta kuulosti nuo japanilaiset maustevihannekset =)

    VastaaPoista
  3. Karolina ja Jori, kiva että vinkit ilahduttivat! Ja kiitos Karolinalle hyvästä postausaiheesta, oli kiva lukea teidän kummankin ja muiden kuopsuttajien juttuja samasta aiheesta! Jokaiselta tuli jotain uusia vinkkejä. JAETTU ILO, ON PARAS ILO!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!