perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulupuuhailuja


Tänä viikonloppuna on varmasti meillä monella kivoja joulupuuhia luvassa.
Me mattimyöhäisetkin ehditään vielä kirjoittelemaan joulukortit
ja saamaan ne ajoissa postiin.
Yllätysten kääriminenkin paketteihin on aloitettu.
Vanha kansa sanookin, että Annan päivästä se joulu alkaa.
Meidän perheessä sen muistaa hyvin,
koska tyttäremme on Anna.
Hänen nimipäivänään on yleensä jo aika joulufiiliksiä ilmassa.


Kaappien kätköistä löytyy kaikkia kivoja tarvikkeita,
paketteihin ja kortteihinkin.
Kasasin yläkerran aulan vanhaan kaappiin tarvittavia asioita.
Moni jouluvalmisteluissa käytettävä asia on myös 
itsessään kaunis ja koristeellinen. 
Miksi niitä ei pitäisi esillä, kuin koristeita?


Kaapin oveen löysi tiensä myös ympyräksi kietaistu eukalyptuksen oksa.
Sen kauniit kuivuneet lehdet tuovat häivähdyksen punaista joulua,
myös meille "värittömille" joulunviettäjille. ;)




Glögi ja piparit maistuvat joulupuuhailujen lomassa. 
Ja niiden tuoksukin tuo juuri oikean fiiliksen.
Ja nyt tuon teillekin vähän vapautusta,
kertomalla, että meillä on tänä vuonna kaupan pipareita.
Olen aina aikaisemmin leiponut piparit itse.
Mutta tänä vuonna ostin meidän kylän joulukalenteriin 
monta rasiallista pipareita,
joita jäi myös monta rasiallista yli.
Nyt pipareita on yllin kyllin,
ja ne maistuvat ihanilta.
Joulu meinaan tulee valmiidenkin pipareiden kanssa. ;)



 Kaikenlaisista narunpätkistä on iloa myös paketoinnissa.
Ja eivät nekään hullummilta näytä lasipurkin sisällä.
Alan muistuttamaan mummoani, 
tämän säilömiseni kanssa.
Mutta eihän sitä koskaan tiedä,
milloin tarvitsee mitäkin narunpätkää.




 Kynttilöitä ja joulumusiikkia vielä kehiin,
niin joulunvalmistelupuuhat ovatkin itseasiassa aika rauhoittavia.
Tänään voisi kyllä kuunnella Sibeliustakin,
hänen päivänsä kunniaksi.

Lähetän edelleen vanhanajan tyylillä joulukortit 
noin 70:lle ystävälle, sukulaiselle ja tutulle.
Vaikka tapa on hiipumaan päin, minusta se on edelleen kiva tapa muistamiseen.
Tykkäänhän itsekin saada oikein paperisia kortteja.
Ja monien kaukaisempien tuttujen kanssa ainut yhteys, on tämä joulukorttiyhteys.
Sen voi ajatella olevan pinnallista yhteydenpitoa,
mutta minusta olisi harmi, jos tuo pienikin yhteys katkeaisi.
Ja jos ei jaksa, pysty tai halua lähettää kortteja,
tekstiviestikin voi olla mieltä lämmittävä ele.
Kauniita toivotuksia ja ajatuksia ei voi olla koskaan liikaa.


Ihanaa Annan päivää!
Nyt se joulu alkaa!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Ihanasti sanottu tuo 'kauniita toivotuksia ja ajatuksia ei voi olla koskaan liikaa'. <3 Näin on! Ja joulukortteja on ihana saada. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! <3 Joulua ennen on niin ihana ja jännittävä käydä postilaatikolla. Joulukortit ovat niin mieltä lämmittäviä.

      Poista
  2. Samaan lauseeseen minunkin mieleni pysähtyi ja sydämessä kävi lämmin läikähdys. Lisää kortteja ja joulumuistamista. Pienistä jutuista hyvä mieli! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienistä jutuista tosiaan tulee hyvä mieli ja ne merkitsevät paljon!
      Rahallisesti muistamiset eivät tarvitse olla suureellisia, pienikin muistaminen ja ajatus voi merkitä sen saajalle paljon.

      Poista
  3. Minä tykkään tehdä joulukortit edelleen. En kyllä lähettänyt kuin 10 korttia tänä vuonna, mutta jokaisen olen tehnyt saajaa ajatellen. Minusta on välillä ihan kivaa, että se mitä tykkää tehdä, onkin ihan näkyvillä ja käden ulottuvilla.
    Ihanaa viikonloppua Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukortteja on ihana tehdä juuri saajia ajatellen. Vaikka ostaisi kortit valmiina, on ihana miettiä, mistä kortista kukakin tykkäisi. Se on osa iloa.
      Minusta on ihana käydä kodeissa, joissa harrastukset ja kotien asukkaiden harrastukset ja mieltymykset ovat näkyvillä. On tyhmää, jos kotona ei näy mitään tekemisen meininkiä. Liian putslaaki koti kielii minulle ehkä elämättömyydestä.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle Outi! <3

      Poista
  4. Mukavia joulun odotuksen hetkiä. Minulla on edessä samat puuhat, korttien kirjoittelua. Alkuillasta valmistui jääkaappiin piparkakkutaikinaa että saadaan leipoa huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Katja! <3 Ihania piparin tuoksuisia hetkiä Päivänpesään!

      Poista
  5. Joulukortit mielessä täälläkin. Hauskaa tuo narunpätkien säilytys, olemme näköjään perineet mummoiltamme samanlaisia tuiki tarpeellisia puuhia:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoilta oppii tärkeitä juttuja! ;)
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle Sirkku!

      Poista
  6. Ihanaa Annan-päivä sinne suloisten askarteluiden keskelle!
    Kuvasi saivat minut kaipaamaan vanhaa työhuonettani Suomesta...
    Niin kauniit kuvat!
    Lempeää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3
      Lempeitä joulufiiliksiä myös Mantelilaaksoon!

      Poista
  7. Ihania jouluisia kuvia ja ajatuksia! 70 joulukorttia - kunnioitettava määrä! Mä oon kanssa joulukorttifani, mut yhtenä vuonna huomasin niiden kirjoittamisen ja hoitamisen olevan vallan stressaavaa. Niinpä olen sen jälkeen muuttanut juttua siten, että osa sukulaisista ja ystävistä saa postin kautta joulutervehdyksen ja osa tekstiviestillä/whatsappiviestillä. Niihin sähköisiinkin juttuihin kyllä sillai panostan, eli etsin niihin runon. Ja joulukorteissa olen aina valinnut kortin huolella miettien saajan tyyliä. Joskus aikaisemmin taisin kertoakin, että nykyään olen hurahtanut joulusatuihin, joten lähetän nykyään sellaisen ja sen yhteydessä toivottelen hyvää joulua. Itse tehdyissä tai muutoin tyhjissä korteissa on se kiva, että niihin saa toivotukset laittaa haluamassaan sanamuodossa. Kyllä joulukorttiperinne on hieno! Se ei ole vain pahvia, vaan siihen sisältyy juuri ne kauniit ja hyvät ajatukset toista kohtaan, joita kortin lähettäjä ajattelee korttia kirjoittaessaan ja samoin kortin saaja ajattelee lämmöllä kortin lähettäjää.

    Piparkakuista... Mä oon ihan hurahtanu niihin kaupasta saataviin Annas-pipareihin. Niissä on niin hyvä se maku - jouluisia mausteita on riittävästi! Mun mielestä monet piparit on aika pliisuja. Annas-piprut ei ole; niissä on potkua! Ihanaa joulustelua!
    T. Jankkuliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jankkuliini ihanasta kommentista ja jouluajatuksistasi! <3
      Tuollainen jouluviesti vaikka tekstarinakin on varmasti saajalleen tärkeä ja merkityksellinen. Se kertoo välittämisestä ja lämpimistä ajatuksista. <3
      Joskus mietin, että joulukirje, jossa kerrotaan vuoden kuulumisia olisi myös hieno. Amerikassa se on varmasti mennyt vähän överiksi, kun kehuskellaan kaikista saavutuksista ym. Mutta jos kirje olisi inhimmillinen ja todenperäinen, sellainen olisi varmasti ihana saada.

      Pipareista... Nuo ovat juuri niitä Annas-pipareita ja tykkään niistä valtavasti. Niitäkin voisi tuunailla vaikka koristeilla ja kuorrutteila, jos haluaa. Mutta näinkin ne ovat todella herkkuja. Niissä on kotitekoista makua.

      Ihanaa huomista toista adventtia ja joulufiiliksiä! <3

      Poista
  8. suloisia tunnelmia ja ajatuksia!

    VastaaPoista
  9. Joulun valmistelupuuhat on ihania <3 Täällä just paistan viimeisiä joulunajan torttuja pakastettavaksi :) Ai, mä en ollu kuullut, että joulukorttien antaminen olisi hiipumaan päin. Meille on tullut kortteja samaan tapaan kuin ennenkin :) Joulukorttitervehdykset on paljon mukavampia annettavia ja saatavia kuin sähköiset versiot. Hyvää viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ja ne ovat osa joulua!
      Joulutortut ovat niin herkkuja, teillä on varmasti ihana tuoksu...
      Ihana, jos teidän lähipiirissä ei joulukorttien hiipumista ole havaittavissa. Niin se pitäisikin olla.
      Hyvää viikonlopun jatkoa ja suloisia joulupuuhia! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!