keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Vihdoinkin!

 

Rapsin eilen yläpihalta hieman perennapenkkejä.
Oli niin ihana päästä oikeisiin puutarhatöihin vihdoinkin.
Jätän suurimman osan perennoista syksyisin talventörröttäjiksi.
Kuolleet perennanversot suojaavat juuristoa ja ovat kivan näköisiä talvisessa puutarhassa.
Kuunliljat rapsin jo syksyllä, kotiloiden takia. 

Leikkasin eilen myös 
lumikärhön (Clematis x fargesioides, ´Paul Farges `, ´Summer Snow`) 
ihan tyvestä poikki. Se kasvaa ja ehtii kukkia kesän aikana hienosti.

Alppikärhöjä (Clematis alpina) ei tarvitse leikata , elleivät kaipaa karsimista. 
Ne kukkivat vanhoilla versoilla. Joten ne eivät kuki samana kesänä, jos ne leikkaa keväällä.

Sen sijaan jalokärhöt kuten (Clematis ´Blektiny Aniol`, ´Blue Angel`, ´Jackmanii` )
sekä Clematis viticella, texensis ja integrifolia
leikataan joka kevät noin 20-30 cm korkeudelta maan pinnasta.
Jalokärhöt ehtivät hyvin kukkimaan vielä saman kesän aikana. 

 Etupihalla alkaa olla jo aikaa lumetonta ja kuivaa.

 Japanilaistyylinen nurkkauskin alkaa tulla esiin lumen alta.
Vesiaihekiven kippasin nurinpäin talveksi, ettei jäätynyt vesi vaan halkaise sitä.

 Kirsikkapuun takaa voi kurkistaa takapihalle.

 Kasvimaa on vielä lumen peitossa.
Oikealla näkyvä järven jää näyttää jo tummalta. Hirvittää, kun pilkkijöitä näkyy siellä edelleen.

 Pilariomenapuu (Malus domestica ´Senator`) näyttää aivan risulta verkon suojissa.
Vasemmalla kurkkivat ainakin jo krookukset (Crocus).

 Lumikellojen  (Galanthus nivalis) nuput pilkistävät pikkuriikkisen maan pinnalle.

Lehtoakileijan (Aquilegia vulgaris オダマキ尋常性)
liilat lehtiruusukkeet ovat niin kauniita.

Mutta sitten,
jottei puutarhuri leijuisi vain ilmassa kaikessa onnellisuudessaan...
Lehtokotiloita löytyi kymmeniä. Osassa oli onneksi pelkät kuoret jäljellä,
mutta oli niitäkin, joissa elävä limanuljaska asusteli sisällä.
Kotilon suuaukkossa tosin oli sellainen kalvo. Mutta elävä tyyppi sen kalvon alla kuitenkin lymysi.
Eli se niistä pakkasista. Ei noita näköjään mikään tapa. 

Mutta näin minä eilen ensimmäisen leppäkertun ja nokkosperhosenkin.
Joutsenpariskuntakin lensi niin kauniina Vaahteramäen yli.
Eli päivän onnellisuustekijät olivat kuitenkin reilusti plussan puolella.
Se on vaan ajateltava, että kotiloita on ja niiden kanssa täytyy vaan oppia elämään.
Täytyy aloittaa kerääminen ja muu taistelu ajoissa. 

Aurinkoista viikon jatkoa ja onnenhetkiä puutarhassa! 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun, Blogit.fi blogilistan tai bloglovinin kautta.




maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen iloa!




 Meidän ikiomat pääsiäispuput:
Tulppaani ja Sakura


perunanarsisseja (Narcissus ´Bridal Crown` スイセン ) ja TeTe-narsisseja (スイセン) 



 helmililjoja (Muscari, ムスカリ)






Kaunista ja aurinkoista II pääsiäispäivää! 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Oikeita pääsiäismunia


Asumme aikalailla maalla, mutta kuitenkin mukavien naapureiden ympäröimänä.
Naapureissa asuu myös paljon erilaisia eläimiä,
 jotka ilahduttavat meitä ja tuovat kotoisaa tunnelmaa.
Perjantaina sain ihanalta naapuriltani oikeita pääsiäismunia.
Kanat värjäävät ne ihan itse näin upeiksi.
Vihertävänsinertävät kananmunat ovat Araucana-kanan munia ja
maatiaiskananmunat ovat kerman-, beigen- ja ruskeansävyisiä.




Eivätkö nämä ole pääsiäiskoristeita parhaimmillaan?
Mies ei oikein ymmärtänyt, 
kun kielsin syömästä munia. 
Annoin luvan syömiseen vasta pääsiäisen jälkeen, 
eihän tällaisia koristeita raaskisi edes syödä.
Maku on vaan niin hyvä, että kyllä ne syötyä tulee.
Mutta vasta, kun niitä ollaan ihailtu ensin tarpeeksi.

 Kiitos ihanalle alatantereen väelle ja ennen kaikkea kanoille! 


Kauniita pääsiäispäiviä!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Lintujen pesä


Tänä pääsiäisenä kasvavat sipulikukat 
linnunpesässä, joka on rakkaassa kulhossani.
Kulhoon olen aiemmin  istuttanut joulukukkia ja kevätesikoita.
Värimaailmakin taitaa olla tänä vuonna hieman vaaleansinivoittoinen.
Sininen on lapsuuteni ja nuoruuteni lempiväri.
Välillä en ole oikein voinut sietää sitä.
Nyt se taas ihastuttaa ja ilahduttaa.


 Pesässä on pieniä munia ja meriheinää.

 Istutin kulhoon tuttuja sipulikukkia;
helmililjoja (Muscari, ムスカリ),
perunanarsisseja (Narcissus ´Bridal Crown` スイセン ) ja TeTe-narsisseja (スイセン) .
Pääsiäisen keltaistakin on siis luvassa vielä.
Samat kaunottaret ilahduttavat ulkona kuistillakin.
Kasvit ovat aivan nuppuvaiheessa, mutta sisällä lämpimässä ne avautuvat ihan hetkessä.

 Kylvin rairuohoa puolikkaisiin munankuoriin viime lauantaina.
Nyt muutama siemen on jo itänyt, vaikka myöhästyin aika pahasti oikeasta kylvöajankohdasta.
Ehkä näemme pääsiäisenä vähän viherrystäkin.

 Istutus on parhaimmillaan vasta pääsiäispyhinä.


Rauhallista Pääsiäistä! 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Valohoitoa


Viime viikkoina on valo lisääntynyt valtavasti.
Se virkistää mieltä ja valaa uskoa kevään tuloon.
Ulkona on vielä lunta, mutta kevät on oikeasti nurkan takana. 
Nämä kuvat olen ottanut viimeisten viikkojen aikana.
Olen aina yhtäkkiä havahtunut, miten kauniisti valo osuu eri asioihin ja tulvii sisälle.




Jahkailin ikkunanpesun kanssa ennen tyttären rippijuhlia. 
Perjantai-iltapäivänä mies, pojan avustamana ryhtyi oikeasti toimeen.
Minä ja tytär liityttiin porukkaan.
Koko perhe yhdessä saatiinkiin ikkunat pestyä aika nopsasti.
Aloittaminen on vaikeinta. Meillä on 52 ikkunaa, joissa on neljä lasipintaa. 
Urakan aloittaminen tuntuu ihan toivottamalta. Mutta niin vaan, se on taas tehty.
Ja nyt on tosiaan tuloksesta saanut nauttia.
Sälekaihtimetkin ovat saaneet pysyä ylhäällä.
Ja tämän erkkerin verhoasiaa olen pohtinut joulukuisesta maalausprojektista saakka.
Olen jotenkin nauttinut verhottomuudesta tässä. Tuntuu kuin olisi ulkona.
Sitähän puutarhuri kaipaakin.






Näiden kuvien välityksellä oikein hyvää keskiviikkoa ja valoisia päiviä!
Olkoon tämä postaus myös kannanotto maailman tapahtumiin.

"Darkness cannot
drive out darkness;
only light can do that.
Hate cannot drive out hate;
only love can do that. "
-Martin Luther King Jr.-

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset kylvökset


Lauantaina pääsin vihdoin kevään makuun kylvöjuttujen suhteen.
Olin odottanut tätä hetkeä kovasti ja vihdoin siihen oli aikaa. 

 Kylvin hajakylvönä halkaistuihin maitotölkkeihin kahta laatua tomaatteja.
´Tumbler F1`, amppelitomaattia, joka sopii ruukkukasvatukseen
ja toisena lajikkeena on kirsikkatomaatti, ´Sweet Million F1`, joka ei välttämättä tarvitse kasvihuonetta kasvaakseen. Se sopii myös parvekkeelle tai terassille.

kuva kesältä 2010
kuva kesältä 2013
Kasvatan yleensä ruukku/ammppelitomaatteja aurinkoisella kodinhoitohuoneen portaikolla.
Toinen tomaatin kasvatuspaikka on portaikon vieressä, aurinkoisella seunustalla.
Siellä on kuormalavan kauluksista (2 kpl päällekkäin)  tehty laatikko ja säleikkö tukena.
Yleensä olen saanut ihan hyvin tomaatteja, paitsi viime kesänä.
Sateiden vuoksi, valo ja lämpö eivät vaan yksinkertaisesti riittäneet.
Ja tuosta vuoden 2010 kesästä muistuu puolestaan kuumuus ja kuivuus elävästi mieleen.
Nurmikko paloi karrelle ja yritin  saada edes apilat pysymään hengissä ja siementämään.
Emme alunperin kylväneet apilan siemeniä nurmikkoon, mutta täällä maalla ei voi olla turhan tarkka. Siemeniä lentää ilmateitse ja olen huomannut apiloiden olevan sitkeää sakkia.
Ja nykyään olen tosi tyytyväinen luonnon kylvöksiin.

Käytin kylvöksissä  GreenCaren Luomu GroBiootti Taimimultaa.

Maatuviin turveruukkuihin kylvin Malabarinpinaattia ja kosmoskukkia.

Malabarinpinaatti on köynnöspinaatti ja se on kokonaisuudessaan syötävä.
Siinä on elimistölle hyödyllisiä ainesosia ja sitä voi käyttää pastan lisukkeena, wokeissa ja piirakoissa. Tai tuoretta pinaatin lehteä vihersmoothiessa.
Lehdet ovat suuria, niitä tarvitaan esimerkiksi 10-15 kpl kahdelle henkilölle
tarkoitetussa muhennoksessa.
Se vaatii esikasvatusta ja kannattaa siirtää ulos tuulensuojaiseen paikkaan,
 vasta kun hallanvaara on varmasti ohitse.
Hyödyllisyytensä lisäksi se on kaunis ja koristeellinen.
Sen varret ovat punaiset, lehdet tummanvihreät ja ihastuttavat kukat vaaleanpunaiset.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun kasvatan Malabarinpinaattia.
Se onkin tämän kesän uutuus monilla siemenmyyjillä.
Laitoin jopa kuusitoista siementä multiin, jos eivät vaikka idäkään.
Ja jos onnistun kasvatuksessa, valmiit taimet ovat aina kiva tuliainen ystävälle.

kuva syyskesältä 2014
Kosmoskukissakin kokeilin myös tämän vuoden uutuutta, ´Xanthosta`.
Herkkä vaalenkeltainen ´Xanthos`-lajike on matalampi kuin perinteiset lajikkeet.
Se kasvaa noin 50-60 cm korkeaksi.
Kosmoskukat ovat mun lemppareita, joten multiin pääsi myös perinteinen valkoinen ´Purity`.
Kosmoskukkaa voi kylvää myös suoraan ulos, mutta se alkaa kukkimaan silloin myöhemmin.

Täältä  löydät postauksen kosmoskukista viime syyskuulta.
Postauksen linkeistä pääsee ihailemaan Japanin kokonaisia kosmospeltoja.

Myös basilikaa kylvin pariin ruukkuun, keittiönikkunan yrttitarhaa varten.

Sotkotin kylvöksieni kanssa kodinhoitohuoneessa.
Ostin kylvöalustaksi ja taimipottien alle tällaisia kuraisten kenkien alle tarkoitettuja suojia.
Maksoivat vaan 2,50 € Honkkarissa. (Ei ole mikään yhteistyöpostaus, vaan ihan henk.koht. vinkki.)
Ja tuon ihanan istutuskauhan voitin upeasta 1003puutarhaa-blogista.
Istutuskauha oli hankittu Dubai Garden Centrestä. 
Kiitos Sirpa vielä kerran ihanasta voitosta!
 Istutuskauhan lisäksi voittoon kuului pelargonien ja kerrottujen petunioiden siemeniä.
Sirpan blogista löytyy toinen toistaan hienompia tarinoita ja kuvia puutarhamatkailukohteista.
Sirpa on myös kerännyt yhteen kaikki puutarhablogit, joissa on puutarhamatkailupostauksia.
Täällä voit käydä nojatuolimatkoilla upeissa puutarhoissa.

Tällaisia juttuja täällä on puuhailtu.
Eilen leikkasin vielä rinteessä olevat metsäkuuset (pidän ne tietyn kokoisina)
ja innostuksissani jatkoin leikkaamalla myös omenapuut.
Autotallin pelakuut saivat myös vettä ja lannoitusta.
Lannoitin ne sillä tutulla
vaaleanpunaisella GreenCaren kasteluveteen laitettavalla
Puutarhan KESÄ-lannoitteella.
Lannoitan sillä myös kaikki sisäkukat, kesäkukkien lisäksi.

GreenCaren tuotteet olen hankkinut ihan itse, 
mutta hyvän kokemuksen vuoksi, voin suositella niitä lämpimästi.

Ja vielä täytyy mainita, että Versoja Vaahteramäeltä-blogi pääsi huippujoukkoon:

blogiyhteisöön.
Logoa klikkaamalla pääset tutustumaan upeisiin blogeihin.
Blogien aihepiirejä ovat:

Versoja Vaahteramäeltä on ensimmäinen Puutarha-kategorian blogi.
Kiitos mukaan ottamisesta! <3

No, jopas tuli asiaa. 
Oikein ihanaa uuden viikon alkua ja pääsiäisen odotusta!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.