sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Neljäs adventti


Tänään syttyi neljäs adventtikynttilä.
Joulu on jo ihan oven takana.
Lapsena joulun tuloon tuntui olevan aina liian pitkä aika.
Nyt aikuisena joulu tuntuu tulevan aina hieman liian nopeasti.
On muka niin paljon tekemistä vielä.
Rakastan joulua ja toivon, että ehtisin nauttimaan siitä mahdollisimman paljon jo etukäteenkin.
Olen ollut jo marraskuusta alkaen aivan joulutunnelmissa,
ja parhaat hetket ovat vielä edessäpäin.
Yritän nauttia joka hetkestä, myös kaikesta valmistelusta.
Ja sanon itselleni, ties monetta kertaa,
ehdit kyllä tehdä kaiken tarpeellisen.
Muuta ei tarvita.

 kielo
Convallaria majalis
Lily of the valley
スズラン

Kielon herkät kukinnotkin puhkeavat kukkaan juuri ajallaan.
Juuri tällaisista pienistä hetkistä haluan nauttia
ja ennen kaikkea huomata ne.






Tsemppiä tuleviin päiviin ja rauhallista joulunodotusta!

Täältä löydät kieloni tarinan.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

12 kommenttia:

  1. Ihania hempeitä kukkia! Minä sain jonkun erikoisen kasvin työkaveriltani. Otin kuvan siitä blogiini, saa nähdä saanko sitä oikein hoidettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielot ovat niin ihanan hempeitä ja herkkiä. <3
      Blogissasi oli ainakin hopealanka, olikohan se työkaveriltasi saatu kasvi?
      Hopealanka ei ole ollenkaan vaikea, kastelua vaan silloin tällöin. Eikä haittaa vaikka senkin unohtaa, se on kaunis kuivanakin. Hopealangan voi laittaa myös ulkoistutuksiin. Siellä se jäätyy, mutta pysyy edelleen kauniina.
      Mukavaa jouluviikkoa! <3

      Poista
  2. Kielon tuoksu on ihana, ja onnistuit saamaan sen kukkimaan juuri jouluksi. Taitavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielo tuoksuu todella hyvältä.
      Minä olin itsekin todella iloinen, että se alkoi kukkimaan juuri sopivasti. Taidosta ei tainnut olla kyllä kysymys, ajoitus sattui vahingossa nappiin. :)

      Poista
  3. Kielo on kauniin herkkä <3
    Leppoisaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  4. Ihanan herkkiä ovat kielokuvasi! Hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja taatusti ihanalta tuoksuva kieli. Hyvä, että joku on jouluihminen..;0)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielot ovat niin ihania, sekä kesällä että nyt jouluna. Olen ihan fiiliksissä siitä. :)
      Olen jouluihminen, jotenkin aivan lapsellisen innostunut joulusta. Mutta olen kyllä välillä vähän turha stressaajakin. Olen ehkä oppinut hieman relaamaan vuosien varrella. Joskus piti olla jos jonkin sortin hyydykettä ja paistosta, jotka jäivät sitten syömättä, kun perusruuatkin on niin raskaita. Hössötys ei tunnu enää niin tärkeältä. Joulu koostuu ihan muista jutuista. :)

      Poista
  6. Kyllä kielo on aina kielo, yhtä ihana, oli sitten kesä tai talvi!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!