maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ideoita Uudesta-Seelannista



Täällä Vaahteramäellä alkoi sataa vettä. Aurinkoa ei näy enää missään.
Nyt tarvitaan inspiraatiota puutarhareissuilta.

Kävin Uudessa-Seelannissa vuonna 2010, mutta vieläkin inspiroidun siitä matkasta.
Kaikkialla oli todella kauniita ja hoidettuja pihoja. Olisin voinut kävellä ikuisuuksia pientaloaluilla, kurkkimassa pihoihin. Tunne oli sama kuin lapsilla karkin syönnin jälkeen. Sokerihumalan sijasta mulla taisi olla puutarhahumala. Olin aivan pyörryksissä kaikesta kauneudesta.

Yksityispihojen lisäksi puistot ja puutarhat olivat suuria elämyksiä.
Tässä linkki kasvitieteelliseen puutarhaan:  Christchurch Botanic Gardens
Googlen kuvahaulla samaisesta puutarhasta löytää henkeäsalpaavia kuvia.

Tästä linkistä löytää :
Olen itse käynyt Mona Valen puutarhassa, joka oli lumoava.

Tässä muutama inspiroiva kuva, että kevätfiilis kohoaa.
Olen ottanut kaikki kuvat Christchurchista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentista!